Taustakuva on ko. talon kattolaudoituksesta.

Sivujen materiaalin luvaton käyttö ja kopioiminen kielletty.

torstai 9. lokakuuta 2014

Tuomarit: "työtä tehdään juosten kusten"

IL 9.10.2014 /Linkki uutiseen
YLE uutinen
Tässätapauksessa aikaa oli vuosia tutustua asiaan.
Haasteesta käräjäoikeuden käsittelyyn kului 4 vuotta.
Tästä huolimatta perehtyneisyys asiaan ei ollut vakuuttavaa.
On syy sitten mikä tahansa moiseen työtapaan,näyttää otsikon lainaus olevan hyvinkin paikkansapitävä.

maanantai 4. elokuuta 2014

Iltalehti uutisoi

Linkki Iltalehden uutiseen 4.8.2014
Videolla nähty virheiden kirjaus on KO:n  v. 2011 katselmukselta.
(Katselmuksella käytiin läpi rakennusalan asiantuntijoiden toteamia rakennusvirheitä. KO jätti pitämättä pöytäkirjaa katselmuksella havainnoistaan, oikeudenkäymiskaaren vastaisesti)

Lehden tekemä muutaman minuutin video kertoo hyvin vähän ja saattoi antaa virheellisen käsityksen, että myyjä olisi ollut varaton, näin ei kuitenkaan asia ole. Haaste on alunperinkin v.2008 lähtenyt yhtälailla niin myyjälle kuin kuntotarkastusyhtiölle sekä välitysliikkeelle, nimenomaan virheellisten menettelyjen vuoksi.
Koko asia taustoineen löytyy täältä blogista ja kysymällä meiltä suoraan saa lisätietoa.
Kts. sivun oikeasta reunasta tapahtumat aikajärjestyksessä ja aihepiireittäin

Kiitos, viesteistänne ja mielenkiinnostanne asiaa kohtaan.
yhteyttä voi jatkossakin ottaa
@sähköpostitse tai sivun alareunan yhteydenottolomakkeella




tiistai 27. toukokuuta 2014

Korkein oikeus ei antanut valituslupaa, valheet jäivät


KKO;n esittelijä  kirjaa valituslupamuistioon  edelleen   HO;n ja KO;n jälkeen,  että asiassa olisi ollut  kyse vain  laatuvirheistä
 Käräjäoikes oli kirjannut em. poiketen  tuomio  yhteenvetoosaan    s. 2 "asiassa on kyse laatuvirheistä ja tiedonantovirheistä. Jälkimmäisiä ei kirjauksesta huolimatta käsitelty, jonka Vaasan hallintooikeus vahvistaa välittäjän osalta lausumassaan.  HO tuomion  perusteet/vastuut otsikon alla tulee esiin miten tieto on ollut että asiassa on kyse  tiedonanto, selonoton virheistä, salaamista jne., joita ei edelleenkään käsitelty, vaikka esim. välitysliikkeen vastineessa HO:lle em. virheitä vastaaja käsittelikin.  Em. osoittaa miten tuomioistuimet  ovat toimineet ja jonka menettelyn tuomiot, KKO valituslupamuistio, Vaasan hallintooikeuden päätös  vahvistavat.Tuomioistuimet ovat oamtoimisesti ilman mitään perusteluja  valikoineet osan  vahingonkorvausvastuun synnyttävistä  em. virheistä kokonaan pois vastaajien edun mukaisesti, vaikka tuomioistuimet ovat ottaneet näytön vastaan myös ohitettujen virheiden osalta.  Menettely on vastoin kaikkea oikeuskäytäntöä ja kantajien perustuslaillisia oikeuksia.

Me emme saaneet valituslupaa hovioikeuden valheperusteiseen tuomioon.

KKO:sta pyytämämme  valituslupamuistio  ei kerro mitään siitä  mistä me valitimme,  se on vain lyhennelmä käräjä- ja hovioikeuksien valheellisista ja valheperusteisista, oikeuskäytännön vastaisista  tuomioista, joissa on osa vakavista virheistä ohitettu kokonaan.
 Valehtelut, vastaajien itse kertomat törkeät menettelyt , vastuut, törkeät  tunnustukset, välityslain, kuluttajasuojalain soveltamatta jäämiset, todelliset tapahtumat ja niiden tiedot ja ajankohdat eivät tule esittelyssä(tuomioiden lyhennelmässä)  esille koska ne on tuomioistuin ohittanut.  Kaupan ehtoja ja niiden selvittämättä jättämisen tunnustuksia  ei ole, koska kaupan ehtoja  ei tuomioissa ole edes käsitelty.
 Valituslupamuistion teksti on sellainen, että  todellisuus ei tule esille, tapahtumat vääristyvätkuten tuomioissakin . Se mistä oli  kaupasssa sovittu, mitä selvä asiakirjanäyttö kertoo jne ei muistiossa näy koska se on lyhennelmä tuomioista , joista em.kaikki seikat puuttuvat. Valituksessamme   kaikki nämä puutteet tulivat esiin, esittelyssä eivät.
KKO;n esittelijä kirjaa "selitys  oikeussäännöksistä, käytännöstä ja kirjallisuudesta", jossa  on kirjattu Maakaari 2 luvun  17§, laki kiinteistöjen  ja vuokrahuoneistojen välityksestä  (välityslaki) , KKO 2009.81, KKO 2005: 105, KKO 2004 :78. Em. kirjauksista huolimatta KO;n tai HO;n  tuomioissa eikä esittelyssäkään voi todeta mitään välityslain tai  maakaaren  soveltamisesta. Välityslakia ei kirjata edes sovelletuksi KO;n eikä HO;n tuomioissa. Mistä välityslaki on siis pullahtanut valitusmuistioon? Ennakkotapaukset joita esittelijä on kirjannut osoittavat ja vahvistavat  vain miten sairaasta oikeuskäytännön vastaisesta tuomioista  on kyse, ei sitä mitä tapausten annetaan ymmärtää  osoittavan.

Valituksemme  koski seikkoja, joita em. tuomioissa ei ole ollut. Valituksessamme toimme esille miten reklmaatiopuute on tuomittu valheisiin perustuen ja kaikki asiassa oleelliset seikat ohittaen. Tuomioistuimet ovat väkisin vääntäneet ikävät seikat ohittaen reklmaatiopuutteen välittäjän sekä kuntotarkastajan osalle oikeuskäytännön vastaisesti . Seikat , jotka on ohitettu ovat olleet oleellisia ja vastuun synnyttäviä , ohitus on tehty  täysin tahallisesti, suunnitellusti jo kahdessa tuomioistuimesssa .
 Määräaikaisen sihteerin kirjaamaksi väitetty  tarina on kuin jostain muusta tapauksesta, eikä sillä ole mitään yhteyttä siihen mistä  valitimme tai mistä asiassa on kyse.

 Muistio  on valhetarina, valitukseen  perehtymättä, todistajien valheet, jotka ovat tuomioiden perustana tulevat esiin muistiossa totuutena. Ei ole ihme että lupaa ei tullut. Muistio osoittaa selvästi että esittelijäkään, kuten ei Vaasan hallintooikeuskaan eivät ole löytäneet esittämiemme kaikkien virheiden  käsittelyä.  Löytö kertoo erittäin merkittävästä laiminlyönnistä, vakavasta menettelyvirheestä sekä KO että HO;n osalta . Ohittamista ei selitä väite reklmaatiopuutteesta. Kaupan ehtojen , erityisesti "rak. lupa. asiakirjat onko OK?" ohitus osoittaa  törkeää menettelyä, reklamaatiopuutetta ei voi edes arvoida , jos ei arvioi välittäjän menettelyä ja tapahtumia asiassa.

Tapauksemme on kokonaisuudessaan  kaikkia  kuluttajia koskeva  ja  kuluttajille seuraukset vakavat. Kuluttajaa suojaavat lait on totaalisesti tuomioissa  ohitettu, eivätkä lait, esim. välityslaki, kuluttajansuojalaki ei ole, eikä niitä sovelleta. Vastaajien vastuuta, menettelyä  ei virheiden kohdalla arvioida , on vain maallikko-ostaja, jota käsitellään kuin kaikkitietävää  ammattilaista. Lopussa todetaan että  vain ostaja on vastuussa . Vastaajista myyjän kohdalla ei ole edes otsikkoa "myyjän vastuu".
 Onko toiminut törkeästi vai ei , ei arvioida vastaajien  kohdalla. Vastaajilla otetaan aivan joku epäolennainen seikka tai asia,  jolla ei ole merkitystä  ja sen perusteella todetaan että ei ole toiminut törkeästi .Kaikki todistelussa ja käsittelyssä esiin tulleet törkeydet, salaamiset, väärät valat, kaupan ehtojen selvittämättä jättäminen ja sen tunnustus  jne ohitetaan.  Todistajakertomusten törkeydet on poistettu ja johtopäätös tehty ilman niitä.  Erittäin oleelliset tunnustukset  ovat kadonneet . Johtopäätökset ovat siten väkisin vääristyneet. Onko menettely on kaiken oikeuskäytännön  mukaista ?.

 Syyllinen  on syntynyt vaikka  näyttö on ollut muusta . Menettelyllä tässä tapauksessa  on erittäin suuri yleinen merkitys. Tulevissa käsittelyissä, tuomio tulee olemaan esimerkkinä. Sillä että et saa elämäsi kaupassa mitään mistä on sovittu, mistä olet maksanut ja mitä kauppakirjassa on kirjattu  ei tuomioistuinten mielestä ole ollut mitään väliä. Vaikka sinut on johdettu väärin tiedoin kauppaan ei huomioida.  Vaikka kauppakirjassa ei ole vastuunrajoituksia , ne tuomioistuimet kyllä vastaajien kanssa keksivät.

 Kuluttajaa ei suojaa mikään tehdessäsi kiinteistökauppaa ja käyttäessäsi kuntotarkastajan tai välitysliikkeen  palvelua. Hyvä tarkastustulos ja hyvä raportti, hyvää välitystapaa noudattamaan sitoutunut välittäjä ,  kauppakirja ilman vastuunrajoituslauseketta  eivät suojaa sinua eivätkä merkitse mitään .
Oikeuskäytännön mukaan ostajalle kuuluvaa oikeutta vaatia hinnanalennusta  laatuvirheen perusteella  voi rajata   Maakaaren 2:9.2 mukaan vain  sopimalla  yksilöidysti siitä  millä tavalla  ostajan asema poikkeaa laissä säädetystä.  Jos kuntotarkastaja ei ole havainnut  virhettä , ei  voida edellyttää että   maallikko-ostajan  olisi pitänyt  havaita virheet ennakkotarkastuksessa . 

Vastuunrajoituslauseke on pitänyt kauppakirjassa  olla ja virheet olisi tullut  yksilöidä. Nyt rajauksia ei  ole , tuomioistuimet ovat em. oikeuskäytännön vastaisesti rajanneet myyjältä vastuun .  Sen sijaan tuomioihin on pullahtanut lukematon määrä vastuuta rajoittavia seikkoja, vaikka niistä yhtäkään ei ole kirjattu raporttiin eikä kauppakirjaan.
Ostajaa pidetään kaikkien alojen asiantuntijana ja erityiset rakennustekniset virheet edellytetään meidän havainneen vaikka tarkastaja ei niitä virheeksi kirjaa.  Tarkastajan oma tunnustus että ei virhettä kirjannut hirsirakenteen osalta eikä  salaamansa virheen syy-yhteyttä muutoksiin kohteella , ei huomioida, vaikka em. tunnustus olisi ollut erittäin oleellinen

 Sama koskee välittäjää, hyvä esite, välittäjän laatima kauppakira ilman ainuttakaan vastuunrajoituslauseketta  ei takaa ostajalle  mitään , myynti/kauppatiedot  saavat  olla välittäjän keksimää valhetta.
 Myyjän  katsotaan   rajanneen  vastuunsa virheistä ilman minkäänlaista vastuunrajoitusta osoittavia kirjauksia.. Lukematon määrä  vakavia virheitä katostaan olevan  vain ostajan vastuulla.

Käräjä- ja hovioikeuden tuomioissa ei sovelleta välityslakia eikä kuluttajansuojalakia, maakaarta, oikeudenkäymiskaarta, kerrotaan vain mitä esim.välityslaki sisältää, siten että sitä ei sovelleta , toimintaa ja vastuuta tässä ei arvioida niiden perusteella. Kuluttajan oikeudet  mm. kuntotarkastus palvelua ostavana ovat kadonneet. Tarkastajalla ei ole suoritusohjetta. Miten menettelyään voi edes arvioida ilman em. ohjetta.
Asioiden kirjaamisessa on kaiken lisäksi tehty omituista  tarkasti tehtyä  valikointia ja kirjauksesta jätetty erittäin oleellisia osia  kokonaan pois.  Lakia on referoitu ja jätetty siitäkin pois  olennaisia kohtia kokonaan , kohtia jotka tässä asiassa ovat olennaisia..
Ostajan oikeuksia ei ole, on vain velvollisuuksia. Välittäjällä, kuntotarkastajalla, rakentajalla, rakennusluvan hakijalla/rakennushankkeeseen ryhtyneellä ei ole mitään roolia, eikä mitään velvollisuuksia/vastuuta, eikä siten em. rikkomisia edes arvioida eikä edes voida arvioida
Vastaajien omat  törkeiden tunnustusten ohittaminen, kaupan ehtojen ohittaminen  on outoa.  Kun kertoo olleensa huolimaton, jättänyt kertomatta, selvittämättä, kirjaamatta  ja tarina  katoaa. Onko toiminta ok?

Valheet jäivät tuomion perustaksi ja valheet on kirjattu oikein näyttävästi  KKO;n esittelytekstiin.

Myyjän laatuvirheremontissa  (ainuttakaan maksukuittia esittämättä) maksamakseen  väittämät  78 000 euroa on kirjattu KKO;n valitusmuistioon  3 kertaan" hinnanalennukseksi". Se mistä
asiakirja joka on ollut oikeudella vuodesta 2008 asti, kertoo ja mitä osoittaa , katoaa . Asiakirja osoittaa että kyse ei ole ollut  hinnanalennuksesta vaan sopimuksesta, jossa oli kyse OSTO-OLETTAMAA VASTAAVAKSI  KORJAAMISESTA, joka sekin jäi vain yritykseksi (mm. kaupassa luvatut vedeneristeet puuttuivat kts. v.2007 blogitekstit).
Sopimusasiakirjaa ja sen sisältöä ei mainita KO eikä HO tuomioissa. Remontti ja kuntotarkastusyhtiön osallisuutta siinä ei käsitellä. Se että me olemme joutuneet maksamaan (kuitit on) tuhansia euroja "myyjän hinnanalennuksesta", ohitetaan, eikä siitä mainita missään. KKO:n valitusmuistiossa ei näy edes em. asiakirjaa.

Johtopäätökset, jotka  meidän tapaus osoittaa :
- Nyt on saanut ja jatkossa saa tuomioistuin itse valita ja päättää mitä kantajan esittämiä asioita käsitellään ja mitä ei , vastaajien vastuut voi jatkossa jättää  käsittelemättä , tuomion voi em. huolimatta kantajille antaa. Nyt  tuomioiden osoittamalla tavalla  voi  antaa vääriä tietoja kaupassa, markkinoida ja hoitaa kauppaa mistä ja  mitä ikinä keksii. Välittäjä saa jättää kaupan ehdot selvittämättä, oleelliset kauppapäätöksestä luopumisen tiedot antamatta, välittäjä saa olettaa, luulla ja jättää kertomatta ostajalle ostopäätöksestä luopumisen tiedot
Vuosia aiemmin kirjallisesti vahingossa  myönnetty huolimattomuus katoaa käsittelyssä, ilman että on esittää mitään näyttöä . Ei ole hätää vaikka olisi saanut varoituksen monesta vakavasta laiminlyönnistä  mm. kaupan ehtojen selvittämättä jättämisestä.
Myyjän vastuuta voidaan rajoittaa  ilman vastuunrajoituslausekkeita kauppakirjassa . 

Ulkopuolisena vain ostajan  tulee tietää  asioista, joista sinulle ei kuitenkaan ole kerrottu/ eikä mihinkään kirjattu eikä sinulla ole niihin osaamista. Ostajaa saa harhaanjohtaa niin paljon kuin lähtee. Mihinkään vastuuseen ei joudu .
Tämä tapaus antaa jatkossa muillekin luvan toimia kun tässä on toimittu. Huomioitavaa on että tuomio on oikeusohje jatkossa.
Rakentaa saa luvan vastaisesti, antaa vääriä tietoja asiakirjojen avulla, piirustella piirustuksiin mitä rakenteita mieleen tulee , ohjata ostaja petostiedoin paikalla joukolla huijattavaksi, syy on vain ostajan.
 Kuluttajasuojalakia, välityslakia ei sovelleta oikeudessa, välityslaki voidaan kirjata että sellainen on olemassa, sitä ei kuitenkaan sovelleta. Nyt saa tarjota vaarallista ja vahinkoa aiheuttavaa palvelua eikä palvelun tarvitse täyttää sitä mistä on sovittu. Kuluttajaa ei suojaa mikään . Ei ole väliä mistä kaupassa on sovittu, eikä sitä tarvitse edes mainita. Reklamaatioajoissa ei arvioida milloin olet maallikkona  saanut virheen ja sen merkityksen tietää tai oletko maallikko vai et eikä reklamaatiovelvollisuutta  poista mikään ei edes todettu lain rikkominen, eikä välittäjän oma kertoma törkeistä laiminlyönneistä, petostoimista kaupassa.
Valehdella on  saanut  ja tämän tapauksen osoittamalla tavalla saa jatkossakin  oikeudessa , valheesta tulee tuomion perusta ja ostajan maksuvelvoite tulee näin valheperustein. Ostajaa ei mikään auta. Poliisikaan , ei vääriin valoihin puutu .
Voidaan kirjata johtopäätöksiä , joiden tekemisessä näyttö  ja todistajan oma kertoma ohitetaan eli johtopäätösten ei tarvitse  perustua näyttöihin. Kirjata voidaan täysin vastakkaista mitä todistaja asiasta kertoo. Nyt mielivalta saa jyllätä.
Rakennusviranomaisen tehtäviä ei ole, eikä haittaa vaikka kohteessa rakenteet ovat alimittaisia ja vaarallisia,ne saavat olla ihan mitä sattuu, vastuu on vain ostajan . Tuomioistuimen  mukaan haittaa ei ole. eikä alimittainen katto ole laatuvirhe koska vastapuolen todistajat kertovat että se todennäköisesti  kestää. Rakennuslupaa voidaan   lukea kuten miten  halutaan, ei niinkuin asiakirjassa lukee.
Sinut voidaan oikeudenkäymiskaaren vastaisesti tuomita enemmästä tai aivan muusta  mitä vastaaja on edes vaatinut  tai  ihan mistä vain  Saa kirjata ihan mitä väitteitä vain, ne voivat olla tarkastajan todistelun vastaisia. Myyjältä voidaan jatkossa rajata vastuuta ihan miten tuomioistuin haluaa , kauppakirja ei suojaa ostajaa. Ostaja saa maksaa viulut .

Jatkossa ostajalla ei ole mitään turvaa.Ei tarvitse toimia kuten  oikeuskäytäntö on.  Nyt  ei ole väliä mitä näytöt tai todistelut  osoittavat, riittää että valehtelee kunnolla (ei edes haittaa vaikka jäisit kiinni siitä).
Voi leikkiä sanoilla, voidaan  muutella vähän tarinaa sopivammaksi , kirjaamatta jättämisillä, näyttöjen ohittamisilla, yhdistellä eri todistajilta sopivalle todistajalle vaikka puuttuva osaaminen .
 Ikävät asiat, ikävät virheet ,  ikävät puheet  voi ohittaa . Pilkotaan virheet pieniin paloihin ja jokaista palasta kerrotaan että sillä ei ole merkitystä , näin kokonaisuus katoaa ja virheilläkään ei ole väliä.
 Kirjata voidaan tuomioon   seikkoja, jotka eivät voi olla edes mahdollisia todistajan kertoman mukaan.  Väitteitä ei tarvitse perustella eikä näyttöä esittää.


Jatkotoimet: - nyt on kyse hyväksytäänkö em. kohtelu ja sen karmeat seuraukset. Hyväksytäänkö että lakeja ei ole meidän tapauksen  kohdalla sovellettu ollenkaan, sallimmeko menettelyn, annanmeko näin polkea ihmisoikeuksia, sallitaanko muitakin  kuluttajia  kohdeltavan näin jatkossakin .
Vastaus on EI.
Pidämme päiväkirjaa edelleen jatkossakin .  Perutuslaki koskee ja on koskenut  myös meitä   ja  oikeudenkäymiskaari ja maakaari  on olemassa . Valheet eivät voi olla perusteena  valtaville kustannuksille . Lakeja on sovellettava myös meidän kohdalla.
Valheisiin perustuvat tuomiot  ovat  tässä tapauksessa jääneet  toistaiseksi lopulliseksi ja kaikki siitä seuraavat valheisiin perustuvat ostajan elämän tuhoavat  toimet alkavat.




perjantai 16. toukokuuta 2014

Valheperusteisten tuomioiden tulos


Raksystems
Kuntotarkastusyhtiön meille lähettämä  lasku. Käräjäoikeuden kustannusosuus kuntotarkastajan osalta perustuu mm. kuntotarkastajan perättömään lausumaan. Hovioikeudessa  tarkastajan tunnustukset että; ei ollutkaan kirjannut virheitä raporttiin sekä tunnustus, että olikin ollut kohteella reklamaatioimme perusteella ohitettiin hovin toimesta, vaikka tarkastaja väitti käräjäoikeudessa asian  toisin. Nämä molemmat erittäin oleelliset  seikat on ohitettu hovioikeuden  toimesta ja hovin tuomio on tullut valheiden perusteella. (kts. kohdat oikeusvaiheet ja kuntotarkastus-sivun alaosa)
Tuomion mukaan maallikko- ostaja on tiennyt rakennuksen virheet, joita ei kuitenkaan minnekkään ole ammattilainen kirjannut. Sen sijaan on kirjattu että "kohteella on normaaleja hirsirakenneratkaisuja"
Myöskään piilovirhevakuutuksessa ei ole rajauksia, eli lisäselvitystarpeita ei ehtojen mukaan ollut. Taustatietoa mm.täältä piilovirhevakuutus ja reklamaatiot. Myös em. seikka on tuomioistuimen toimesta ohitettu.



Käräjäoikeuden tuomio ei hovissa muuttunut vaikka kuntotarkastaja tunnusti vasta hovissa erittäin ratkaisevia seikkoja . Tunnustuksia  ei huomioitu, sen sijaan  väitteet joita tuomioon on kirjattu eivät kuntotarkastajan oman kertoman perusteella voi pitää edes paikkaansa eivätkä voi olla edes mahdollisia tarkastajan oman kertoman osoittamalla tavalla  .


Laskut ovat tulleet meille, joille ei kaupassa toimitettu mitään niistä mistä kaupassa oli sovittu. Laskut ovat meille, jotka ovat menettäneet kaiken omaisuutensa ja joiden kohdalla perustuslaillista oikeutta  saada asiansa asianmukaisesti ja viivytyksettä käsitellyksi  ei ole ollut olemassakaan.  Käräjäoikeusvaihe viipyi huimat 4 vuotta ja tuotti valtavat kustannukset. Tuomio perustuu  kuntotarkastajan ja välittäjän  valheväitteisiin, totuuden salaamiseen, tarkastajan omien todistelujen ohittamiseen sekä johtopäätöksiin, joilla ei ole perusteita .

Akaan seudun Osuuspankin kiinteistökeskuksen meille  lähettämä lasku. Lasku perustuu välittäjän valheväitteeseen kärjäoikeudessa. Vasta hovissa välittäjä tunnustaa, (ettei kertonut ostajalle rakenne, lvi , kvv, ym. asiakirjojen puuttuvan kaupassa sekä samalla tietäen ettei puutetta kirjattu mihinkään ostajan näkyviin) tätä ei kuitenkaan oikeus huomioi. Välittäjä ei selvittänyt /tarkastanut  kaupan ehtoja, aiheuttaen suunnattoman vahingon. Koko kauppaa ei olisi syntynyt, jos totuus olisi kerrottu, ennen kauppaa.
Välittäjä on itse tunnustanut laiminlyöntisä jo -08 kirjallisesti, oikeuslaitos ohitti moisen paperin.
Oikeuslaitos ohitti niin perättömän lausuman kuten selkeän tunnustuksenkin sekä kaupan ehdot kokonaan..


Oikeudessa tähän mennessä  välittäjällä ei ollut mitään lakisääteisiä tehtäviä, ei ostajan edusta huolehtimis eikä huolellisuusvelvollisuutta. Väärien tietojen antamista, tehtävien laiminlyöntiä ei  ole katsottu virheeksi, välittäjä saa markkinoida  mitä vain väärin tiedoin, vahinkoa ei tuomioiden  mukaan siltikään kuulemma ole  tullut.
Huomattavaa on että ko. lasku on välittäjän, joka on kuitenkin saanut varoituksen toimintaansa valvovilta tahoilta,  monista  kuluttajan kannalta erittäin vakavista virheistä tässä kiinteistökaupassa mm. kaupan ehtojen tarkistamatta jättämisestä. Välittäjän saamalla varoituksellakaan ei ole tähän mennessä oikeuslaitoksen mukaan mitään  merkitystä. Ostajalle merkitys on ollut koko vahingon suuruinen. Välittäjä itse kertoi ko:ssa että hän tiesi että me teimme kaupan siinä uskossa että kaikki oli kunnossa ja hoidettu myös viranomaisiin päin. Tätä todistelua ei  ole tuomiossa , ei tietenkään.
Lisää mm. täältä välittäjän/välitysliikkeen toiminta





Uutisia aiheeseen liittyen

 Usein ihmisten käsitys on "no eihän nyt Suomessa". Mielipiteesi saattaa kuitenkin muuttua, jos syystä tai toisesta joudut joskus oikeuden eteen.

Yle Uutiset 15.5 2014
http://yle.fi/uutiset/professori_tuomareiden_ammattitaito_on_kelvoton/7241986?ref=leiki-uu

Ylen kyselyn perusteella julkisuuteen nousi keskustelu tuomarien ammattitaidosta tai ammattitaidottomuudesta.

Erittäin oleellisia huomoita,kts linkki.
http://yle.fi/uutiset/professori_tuomareiden_ammattitaito_on_kelvoton