Taustakuva on ko. talon kattolaudoituksesta.

Sivujen materiaalin luvaton käyttö ja kopioiminen kielletty.

perjantai 3. elokuuta 2007

Laatuvirheremonttia ja asumisen haittoja



Laatuvirheremontti v.2007 katon pohjoislappeen palahuopa oli lentänyt tuulella menemään virheellisen asennuksen vuoksi.
Katon pohjoislappeen palahuopa luvattiin kuntotarkastusfirman työmaavalvojan toimesta asentaa huovan asennusohjeen mukaan, jonka lupauksen valvoja kirjasi.Asennusohje vaati, että katon alusrakenteet täyttävät rakennusmääräykset, ko. ohje oli pöytäkirjansa liitteenä.
Pohjoislappeen korjaus alkoi ja me luulimme että sopimusta noudatetaan. Valvoja salasi meiltä tiedon, että asennusohjetta ei noudatettu  ja myönsi salaamansa tiedon vasta kun katon asennustyö oli valmis ja me maksaneet jo lähes 5000 euroa asennusohjeen mukaisesta katosta ns. "tason parannuksena". Jouduimme maksamaan kaatopaikkalaskuja, vanhojen virheellisten naulojen repimisestä jne.

Reklamoimme koko kattoa koskevista virheistä , alimittaisista, määräysten vastaisista rakenteista, väärin asnnetusta palahuovasta jne, vastaus oli että s"silmämäärin katsellen haittaa ei ole".

Rakennuksen sisällä kaikista ikkunoista puuttui painumavarat ja niitä piti tehdä jokaiseen ikkunaan.Myös karapuut puuttuivat, niitä ei asennettu.

Kuvassa näkyy oh vino katto-osuus, jossa kuntotarkastusyhtiön (Raksystems) valvojan ohjeesta ja määräyksestä,  vanha kattopaneeli jätettiin kahden  muovin väliin. (klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi)
" Tasonparannusta"
 Vasta vuosia jälkeenpäin oikeudessa, valvoja myönsi, että näin ei saa toimia
mutta että tässä tapauksessa ei haittaa ole, eikä usko että "valtavien tutkimusten jälkeenkään voitaisiin todeta mitään haittaa".
Em. tietoaa ei kirjannut lausumaansa 2007.

Olohuoneen erkkerin isoissa ikkunoissa ei ollut painumavaroja ja muovilla kuvassa peitetty ikkuna oli vaarallinen ja räjähtämäisillään.
Huomioitavaa on, että isojen ikkunoiden osalla ei ole mitään rakenteita ikkunoiden välissä, eikä niitä tehty tässäkään yhteydessä.
Remontissa isoihin ikkunoihin jätettiin ilmasulku kokonaan tekemättä, ikkunoita on 17 kpl.


Yläkerran vino katto-osuus korjattiin kuntotarkastusfirman (Raksystems) korjausvalvojan ohjein ja määräyksestä, siten että lämmöneristys jäi kahden muovin väliin. Tässä kohdin alunperin olikin vähän jonkinlaista höyrysulkurepalemuovia .
Kuvassa kostuneita materiaalia sisäkatoissa, kuntotarkastusyhtiön työmaavalvojan mukaan "kertaluonteinen kastuminen" ei aiheuta haittaa.
Mikään ei kyllä osoittanut onko kyse "kertaluonteisesta kastumisesta".

Sinne jäivät kaikki kastuneet kohdat, muovia päälle vaan. Huomattavaa on, että katon pintahuovan uusimistyössä tuli esiin pelkästään pohjoislappeella kymmeniä lahoja lautoja.
Silloin 5v vanha katto oli vuotanut monesta kohdin. Kastuneet villat pitää poistaa, mutta sinne jäivät. Asiasta kerrotaan työmaavalvojan lausumassa.
Kuvassa sisäkattoja kun katon paneelit poistettiin. Sisäkatot olivat kuin kaatopaikka,kaikkea sekalaista tavaraa, muovia, muovipusseja, heiniä jne.Lämpö ja kosteus olivat vuosia päässeet vapaasti rakenteisiin ja katolle, kuvanottovaiheessa jo 7 vuotta.

Siirry seuraavaan kohtaan tästä
©kiinteistökauppa.blogspot.fi

torstai 2. elokuuta 2007

Piilovirhevakuutusremonttia ja asumishaittoja /ph ja sauna

Pesuhuone ja sauna remontissa v. 2007

KVV työnjohtajaa ei ollut koskaan nimetty eikä valittu. LVI suunnittelijaa eikä rakennesuunnittelijaa eikä suunnitelmia ollut olemassakaan. LVI  ja rakennekatselmusta ei ollut koskaan tehty.
Kaikki em.olivat kuitenkin olleet rakentamisen ehtoina luvassa.
LVI asennukset oli tehty luvatta, ilman osaamista.

Remontin  2007 aikana esille tulleita rakennusvirheitä, pesutilojen osalta. Rakenteet eivät olleet sitä mitä kaupassa oli sovittu eivätkä vastanneet niitä tietoja mitä oli annettu.
Pesuhuoneen seinä. Seinässä oli pääpiirrustuksessa esitetty eristetty seinä. 
Eristeitä ei ollut olemassakaan. 
Pesuhuone oli pakkasilla todella jäinen. Hirsiseinän varaukset vuotavat ja pesuhuoneen katto oli repaleinen ja ilmayhteys suoraan katon rakenteisiin. Mustunut kattokannattaja on tämän pesuhuoneen päällä ja kuvan vaiheessa kosteus oli jo 7vuotta tehnyt tehtäviään

ph/saunan ovi

Pesuhuone. Lahoa puuta hirsiseinässä. Lahoa puuta ei saanut jättää rakenteisiin,  työmaavalvoja kertoi  vasta oikeudessa 2012, ei remontin aikana, kun se sinne jätettiin.

Kaupassa oli sovittu "nykyisten määräysten"mukaisesta vedeneristeistä saunassa ja pesuhuoneessa.
Kaupan jälkeen selvisi, että "vedeneristeet "olikin tehnyt ammattitaidoton myyjä. Saunassa ja pesuhuonessa oli lahoa hirsirakenteissa ja saunan lattialla odotti tällainen (kuva yllä), yksi monista  yllätyksistä.

Laatat oli liimattu suoraan hirsiin kiinni, eikä lattiassa ollut vedeneristeitä lainkaan. Vain valtavat raot laatan alle.
Kuvasta näkyy, miten rakennusvaiheessa on tehty törkeitä virheitä. Lattiassa isot raot ja valtavat ilmayhteydet suoraan alustäyttöön. Virhe ei ole vain tässä kuvan kohdassa, vaan jatkuu koko eteläpuolen seinän mitalla. 
Kuntotarkastusyhtiön (Raksystems) Laatuvirhekorjauksessa terveyshaittaa ei huomioitu mitenkään, rakenteet jäivät kauniisti pinnan alle. Jouduimme maksamaan tästä "tason parannuksesta".

Kiukaan alta kuva. Raksystems:n kuntotarkastajan mittaamat lattiankallistukset. 
Kallistukset olivat kunnossa "ammattilaisen " mittauksessa, todellisuudessa vesi sesoi kiukaan alla, eikä vedeneristyksiä ollutkaan kuten oli kirjallisesti luvattu. 
Kiukaan oikella puolen hirsiseinä oli myös osaksi laho. Siihenkin jätettiin lahoa rakenteisiin. Remontin kirjattu tarkoitus oli myyjän kustannusten säästö. 
Jouduimme maksamaan tässäkin kohdin "tason parannuksesta"
Siiry seuraavaan kohtaan tästä
©kiinteistökauppa.blogspot.fi