Taustakuva on ko. talon kattolaudoituksesta.

Sivujen materiaalin luvaton käyttö ja kopioiminen kielletty.

Piilovirhevakuutus ja reklamaatiot

Mitä"piilovirhevakuutus" tässä tapauksessa tarkoitti, miten vakuutus-sopimusta tulkittiin. Miten kuntotarkastusyhtiö reagoi saamiinsa reklamaatioihin.
Ketä varten piilovirhevakuutus on?

Piilovirhevakuutus edellyttää Raksystems:n kuntotarkastusta. Tilaajana tarkastukselle olivat tässä tapauksessa sekä ostaja että myyjä.
Olimme sopineet kuntotarkastuksen tehtäväksi suoritusohjeensa mukaisesti.

Reklamaatiot

Ensimmäisen reklamaation kuntotarkastaja sai henkilökohtaisesti  kaupantekopäivänä 23.11.2005. Reklamaatio osoitti jo silloin huolimattomuuden työssä ja havaintojen  kirjaamisessa.
 Huomasimme kuntoraportissa kuvan kattokannattajasta pesuhuoneen päällä, kattokannattajassa näytti kuvan mukaan olevan mustunut kohta. Tarkastusraportissa ko. kohtaa ei ollut virheenä tai   vauriona kirjattu eikä mustumisen merkityksestä sanottu sanaakaan, kuvan teksti viitannut mitenkään mustumaan. Suoritusohjeen mukaan virhe pitää kuvata ja kertoa ostajalle, sekä virheen merkitys, vakavuusaste jne.
 Kävimme  katsomassa ko. kohtaa itse ennen kauppaa, mutta kun ei rakennusalan osaamista ollut ei siitä viisastunut mitään.
Myyjän mies"rkm" ja myyjä salasivat tässä vaiheessa tietonsa, että höyrynsulkuja ei pesuhuoneen ja saunan katossa (kuten ei muuallakaan) ollut olemassakaan, jolloin kosteuden nousua rakenteisiin ei ollut estänyt vuosiin mikään, eivätkä näin ollen tummentumat kattovasoissa olleet ihme.

Kuntotarkastaja pyydettiin käymään paikalla uudelleen, hän lupasi "pitkin hampain" tulla uudelleen kohteelle  kaupantekopäivän jälkeen. Kauppakirjaan tuli myyjälle vastuu jos ko. kohdasta jotain erityistä löytyy.
Paikalla käynnillä oli kuntotarkastaja rakentajan (myyjän miehen, kaupassa hyötyä saava) kanssa. Katselmusraportissa ole kirjattu mitään tarkastajan omia havaintoja, hän kirjaa vain hyötyä saavan kertomusta: " omistaja kertoo, tummentuma on tullut rakentamisen aikaan". Kirjaten omistajaksi henkilön, joka ei edes ollut omistaja.


Kuntotarkastaja sai lisää reklamaatioita (kirjallisia ja suullisia) heti alkukeväästä 2006, kun kylmyys alkoi toden teolla vaivata ja  alkoi selvitä, että lämmöneristeet  hirsien väleissä olivat  puutteelliset. Olimme omin neuvoin tilkinneet hirsivälejä jo jonkin aikaa sietämättömän kylmyyden vuoksi  ja luulleet  ongelman olevan vain paikallinen ja tilanteen paranevan näin.

Sähköposteja vaihdettiin kuntotarkastajan kanssa ja tarkastaja kertoo postissaan, miten asiaa on "käsitelty" ja että kuntotarkastusyhtiöstä  tulevat tekemään lämpökuvauksen reklamaatioiden pohjalta. Olimme lähettäneet tarkastajalle kuvia miten seinät huurtuivat ja kattolumet sulavat ja lattialaattojen epänormaalista irtoamisesta, nousemisesta korkeille harjanteille. Viestit menivät nimenomaan,kuntotarkastajalle, joihin hän vastasi itse.

Reklamoimme myös kuntotarkastusyhtiön vakuutuspuolelle, vakuukutuksen myyjälle antanutta saman konsernin vakuutusyhtiötä, aivan kuten piilovirhevakuutussopimus vaati.

Tarkastuksen tehnyt kuntotarkastaja tuli kohteelle kuntotarkastusyhtiön toisen "rakennusmestarin" kanssa vasta 2.8.2006 (lähes puolen vuoden kuluttua) tekemiemme reklamaatioiden perusteella. Hän ei kertonut, että tämä toinen henkilö oli itseasiassa koko konsernin reklamaatiopäällikkö,eikä tämä henkilö itsekkään sitä kertonut.
Tarkastuksen tulos oli; että oli tehtävä lämpökamerakuvaus.
 He tekivät yhdessä koko ulkokaton tarkastuksen, katon sulien alueiden ja räystäslautojen väleistä valuneen veden vuoksi. He eivät kertoneet  kattohuovan irtonaisuudesta tai katon vaarallisesta ja alimittaisista rakenteista, notkumisesta tai hirsitalon katolle välttämättömien liukukiinnikkeiden puuttumisesta.
(Kattohuopa lensikin sitten vähän ajan päästä menemään tämän käynnin jälkeen.)
He kävivät myös ns. sivukastilassa, missä ammattilaisille on nähtävissä, että katosta puuttuvat liukukiinnikkeet, katon rakenteet ovat alimittaisia ja rakennusmääräysten vastaisia. Mistään näistä  virheistä he eivät maininneet mitään.
 Käynnillään kuntotarkastajalle tarjottiin käteen työkalua, jolla hirsivälien tilkintää oli tehty. Tarkoitus oli että hän näin kokeilee miten tyhjiä hirsivaraukset olivat. Kuntotarkastaja ei suostunut ottamaan edes käteensä tarjottua työkalua, reklamaatiopäällikkö rkm otti työkalun ja tunsi itse hirsivälein tyhjyyden ja suuruuden.

Heistä kumpikaan ei myöntänyt että kaikki nyt havaitsemansa virheet olisivat olleet kuntotarkastajan nähtävillä, eivät mitään piilovirheitä olleenkaan. Tämän seikan reklamaatiopäällikkö tunnusti vasta vuosien kuluttua, kun siirtyi (ko.kiinteistön välitystä hitaneen) välitysliikkeen  tekniseksi asiantuntijaksi. Kuntotarkastusyhtiön edustajien tietojen salaaminen oli  tahallista ja suunniteltua. On hyvin outoa että reklamaatiopäällikkö ei paljasta rooliaan ja tekeytyi tavalliseksi rakennusmestariksi.
 Myöhemmin yhtiö väittää että reklamaatio on myöhässä Em. salaisen reklamaatiopäällikö ei opastanut meitä miten yhtiössä reklamointi kuuluu tehdä,jos näin selkeä reklamointi,heti tilanteen paljastuttua oli virheellistä. Toiminta oli tarkoituksellista ja suunniteltua.

Reklamaatioita seuranneesta lämpökuvauksesta ja kuvauksesta edelleen seuranneesta laajasta remontista voit lukea mm. blogitekstit v.2006 ja 2007 / laatuvirheremontti. (ko. toimenpiteet siis edellyttävät ensin reklamointia,mitäänhän ei tapahdu ennen tätä)

Kaikesta tästä huolimatta käräjäoikeudessa kuntotarkastaja valehteli tarkoituksellisesti väittäen että  hän ei ole ollut kohteella sitten kaupantekopäivän jälkeisen päivän jälkeen ollenkaan, eikä tiedä mitään laatuvirheremonttiin liittyen.

Oikeuteen toimitettuun aineistoon oli  kuulunut 4 vuoden ajan  asiakirja, josta ilmenee, että asia ei ole kuten tarkastaja myöhemmin väittää, vaan kuten edellä on mainittu. Aineistoon kuului myös sähköposteja suoraan kuntotarkastajalle, joissa oli liitteenä kuvia vaurioista.
Kuntotarkastajan käynnistä kohteella v.2006 kertoivat  myös monet todistajat erittäin selkeästi ja kuuluvasti mainiten päivämäärät ja kävijoiden nimet, sekä käynnin syyn eli reklamaatio kuntotarkastajan työstä.

 Todistajana ollut kuntotarkastusyhtiön reklamaatiopäällikkö, laadun kehittäjä ja tarkastajien kouluttaja, (käräjäoikeusvaiheessa välitysliikkeen tekninen asiantuntija) kertoo käräjäoikeudessa;" ensimmäinen käynti oli kun ostajat olivat reklamoineet kuntotarkastuksen virheistä. Tehtäviini kuului selvittää näitä reklamaatioita niin kävin kuntotarkastajan kanssa siellä paikan päällä ja selvitettiin mistä ostajat olivat reklamoineet , käynti oli 2.8.2006"

 Käräjäoikeuden  tuomiosta ote; " kuntotarkastusyhtiön mukaan ostajat ovat reklamoineet kuntotarkastusyhtiötä vasta haastehakemuksessa ( 3/2008 ),  joten reklmamaatio on kaikilta osin tehty myöhässä. Ostajan reklamaatioaika on alkanut siitä, kun he ovat havainneet kuntotarkastuksessa virheen tai heidän olisi pitänyt se huomata"
Tämä siis perustuu vain heidän jälkikäteen kertomaansa, huomioimatta selviä todisteita ja kaikkien muiden kertomaa.

Miten tuomio voi olla sellainen mikä ei vastaa todistajien paikalla kertomaa, asiakirja-aineistoa, eikä kuntotarkastajan kertomaa? Näitä kumpaakaan todistajan tarinaa ei näy kumma kyllä  käräjäoikeuden tuomiossa, eikä asiakirjaa, joka osoitti reklamaatiokäynnin kohteella 2006. Ostajalle  tuomitaan  käräjäoikeudessa vaatimattomat 100 000 euroa maksettavaa näin valheperustein.

Meillä on ja on ollut oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, siihen että kaikki asiaan vaikuttavat seikat huomioidaan ja lakeja noudatetaan.


  On huomioitavaa, että me olemme maallikkoina tehneet keväällä 2006 kuten kaikki muutkin 2007  reklamaatiot, täysin  ilman asiantuntijaa juristiä tai muitakaan, tilanteessa jossa meillä ei ole ollut vielä mitään käsitystä virheiden merkityksestä, merkityksen  selvittämiseen  asiantuntijoiden kanssa meillä olisi ollut oikeus ennen reklamointia (jonka seikan myös  KO on kirjannut tuomioonsa ).

Lisäksi huomitoitavaa on; kuntotarkastajan tarjoama palvelu tuotti meille tuloksen, jossa asukkaalla oli ja jäi vakava käyttö- ja rakenneturvallisuuden puute sekä hengenvaara, joista mistään ei palvelun ostajalle kerrottu.
Vaarallisia palveluja tarjoaville tuskin on edes reklamaatioaikaa.

 Tämä käsittämätön käräjäoikeuden tuomio osoitti meille kuntotarkastusyhtiön osalta kuntotarkastajan valheellisen  kertomuksen perusteella:  96.116,28 euroa maksettavaa, kaikki kuntotarkastusyhtiön oikeudenkäyntikulut ja lisäksi kaikki omat kulumme jotka ovat erittäin suuret haasteen  jälkeisiltä 4 vuoden ajalta. Vahinko oli erittäin suuri ja valheellisin perustein annettu.


Raksystems:n lähettämä lasku


Kuntotarkastajan vastuuta ja vaarallista palvelua ei ole käräjäoikeudessa  käsitelty, eikä mitään v.2007 laatuvirheremontin meille tuottamia suuria kustannuksia ja haittaa, v.2006  kuntotarkastajan saamia reklamaatioita, näistä johtuneita yhtydenpitoa ja käyntiä kohteella v.2006. Suoritusohjetta jonka noudattamisesta oli sovittu ei edes mainita.
Kuntotarkastaja salasi tietonsa ja kaikki havaintonsa kohteella käynnillään 2.8.2006, salaaminen oli täysin suunniteltua ja  jatkunut aina  2005 asti . Valheisiin perustuvia lausumia on monta..

Olimme tilkinneet isoa taloa kaikki vapaa-aikamme vuoteen 2007. Kaikki itse hankkimamme materiaalit, valtava oma työ, väliaikainen asuminen 4kk ajan ja kaikki em. aikana tekemämme työ, haitta, kohteella remonttiin käytetyt sähköt, kaikki  ovat kadonneet emmekä ole saaneet niistä euroakaan. Koko em. seikkoja ei ole edes käsitelty oikeuslaitoksessa.

Laatuvirheremontissa vesikaton asennusohjeen vastaisesti tehty pohjoislappeen pintahuovan korjaus, siitä tasonparannuksena maksamamme laskut ja vakavat turvallisuusriskiksi jäänyt rakennusmäärysten vastainen katto alimittaisine rakenteineen ja kaikki em. ei ole käsitelty eikä huomioitu  käräjäoikeudessa. Korjauksen jälkeen ennestään vaarallinen katto tuli vielä vaarallisemmaksi koska paino lisääntyi ja vain toisella lappeella 500kg ilman suunnitelmia, laskut olivat tasonparannuksesta.
 
Kummalllista on että  käräjäoikeuden ja hovioikeuden  tuomiossa ei minkään virheen kohdalla arvioida onko tarkastaja edes noudattanut suoritusohjettaan ja mitä asiasta suoritusohjeessa sanotaan. Suoritusohjetta ei huomioida, eikä toimintaa arvioida suhteessa siihen. Silti käräjäoikeuden tuomiossa väitetään että tarkastaja ei ole ollut huolimaton. Väitteellä ei ole perusteita.

Myöhemmin kuntotarkastaja kertoi hovioikeudessa että olikin ollut kohteella  2.8.2006 ja muisti kenen kanssa oli kohteella, vaikka käräjäoikeudessa valehteli tietoisesti asian toisin.
Hovioikeus ei tätä valhehtelua "huomannut". Sensijaan hovioikeus keksi uuden selityksen, kun vanhasta meni pohja.  Vanha valheen tuottama 100 000€ jäi sellaisenaan edelleen voimaan, eikä kuntotarkastajan kertoma muuttanut sitä . Ostajat saivat uutta maksettavaa noin 50 000euroa vanhojen lisäksi. Valhe jäi tuomion perustaksi.
Nyt Hovin mukaan meidän reklmaatiomme ovatkin olleet virheellisiä vaikka itse kuntotarkastusyhtiö ei ole koskaan em. edes hovin loppupuheessa sellaista tuonut esille. Väite olisi pitänyt esittää jo 2006 , nyt se tuotiin esiin vasta  vuosia jälkeenpäin.
Meidän oikeutemme oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ei toteutunut.  Asiassa ei  huomioitu  että kuntotarkastusyhtiö  ei ole kohteelle tullessa ja siellä ollessa non 4kk kertaakaan väittänyt että olisimme reklmaoineet väärin.


"PIILOVIRHEVAKUUTUS"

Myyjä otti piilovirhevakuutuksen 15 000 euroa. Kuntotarkastuksen ja siitä tehdyn raportin  pohjalta kuntotarkastusyhtiössä  ammattilaisten toimesta tehty riskien arviointi, raportin lukemalla tuotti tuloksen jossa vakuutussopimuksessa ei ollut mitään rajauksia, joka sopimusehtojen mukaan tarkoitti että mitään lisätutkimustarpeita ei ollut. Kuntotarkastuksen perusteella tarkastajan antama arvio  kiinteisölle oli 9,0 eikä mikään jäänyt epäselväksi, jotka tarkastuksen perusteella tekemänsä todistus osoitti.
 
Piilovirhesopimuksen mukaan v.2007 korjauksen tavoite piti olla osto-olettamaa vastaavaksi korjaus ja tarkastus piti tehdä sillä laajuudella että tulokseen päästään.
Näin ei sitten ollutkaan eikä mitkään em. pitäneet paikkaansa, rajauksia tuli mielivaltaisesti, eikä tavoitetta myöhemmin ollutkaan. Em. sopimusasiakirjaa kuten ei koko remonttia ja  tapahtumia siinä huomioitu oikeudessa missään vaiheessa.

Vakuutussopimuksen ehtojen toteutumista vaaliva sekä tarkastukset tehnyt kuntotarkastusyhtiön rak.ins. kertoi vasta hovissa, että ei muka tiennyt sopimusehdoista mitään eikä kertomansa mukaa tiedä vaakuutuksista mitään.
Em. huolimatta ko. henkilö teki koko 4kk piilovirheremontin aikana mielivaltaisia rajauksia, eli oli tietävinään ehdoista enemmän, mitä edes ehdoissa oli kirjattu. Koko konsernin reklamaatiopäällikön mukaan vastuu oli juuri em. henkilöllä.

Syksyllä 2006 kuntotarkastuksen tehnyt tarkastaja poistui/poistettiin kuntotarkastusyhtiön toimesta kuvioista ja työkaverinsa tuli kohteelle määrittelemään mitä tehdään ja miten tehdään, vaalimaan piilovirhesopimusehtoja. Koko konsernin reklamaatiopäällikkö oli lämpökuvauksessa sekä korjauksen aloituskokouksessa, eikä hän eikä kukaan muukaan kertonut mikä hänen asemansa tässä asiassa todellisuudessa oli .
 Kuntotarkastajan epäonnistunutta tarkastusta ja sen tuottamaa vahinkoa  tulivat muut samasta yhtiöstä  peittelemään ja salaamaan. Korjaus piti korjata "piilovirheitä", jotka eivät loppujen lopuksi olleet mitään piilovirheitä, vaan kuntotarkastajan huolimattomuuksien tuloksia. Mikään virhe mitä korjattiin ei ollut piilovirhe
 Reklamaatiopäällikkö ei puhunut mitään niistä vakavista kuntotarkastajan  laiminlyönneistä mistä hän kertoi vasta vuosien päästä, vasta  kun oli siirtynyt välitysliikkeen palkkalistoilla.

 Kuntotarkastusyhtiön kuntotarkastaja, työmaan "valvoja" määritteli korjauksia vastoin rakennusmääräyksiä ja hyvän rakennustavan sekä piilovirhevakuutusehtojen vastaisesti. Meille kerrottiin että tämä ja tämä virhe eivät kuulu vakuutukseen vaikka rajauksia ei asiakirjan mukaan ollut.

Myöhemmin hovissa kuntotarkastusyhtiön kuntotarkastajaja, työmaanvalvoja kertoo, että ei edes muka tiennyt vakuutussopimuksen sisällöstä mitään, vaikka oli olevinaan kohteella vakuutuspuolen edustaja ei se mitä kohteella edusti. Kokouksissa saamansa ja käsittelemänsä reklamaatiot eivät muka tavoittaneet kuntotarkastajan esimiestä vaikka alaisensa reklamaatioita käsitteli.

Kohteen uudet omistajat, ostajat saivat vain kylmästi poistua ulos kodistaan lähes puoleksi vuodeksi. Kodissasi puuhasivat vieraat ihmiset, joiden tehtävänä oli aivan muu, kuin se mistä oltiin sovittu. He kertoivat vasta käräjäoikeudessa, että he eivät "mitään nähneet".
Väliaikaisasumista ei korvattu, koska korjattiin "piilovirheitä", myöhemmin selvisi että kyse ei edes ollut piilovirheistä, vaan kuntotarkastajan osaamattomuudesta ja huolimattomuudesta.
Ostamiamme materiaaleja, eikä tekemäämme omaa työtä ei korvattu mitään. Kyse oli valvojan mielestä piilovirheistä tai sitten vakuutuksen rajauksista, joita ei kuitenkaan edes ollut ja josta hän hovissa kertoo että ei edes tiennyt mitään.
Koska kyseessä oli olevinaan "piilovirhe" katsottiin että myyjän ei tarvitse maksaa meidän väliaikaisasumista, eikä meille "piilovirheistä "tulleita kustannuksia.

Myyjä oli tässätapauksessa rakennusluvan hakija/rakennushankkeeseen ryhtynyt ja hänen puolisonsa oli rakentaja. Maankäyttö- ja rakennuslaki: Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti. (kts. kohta rakennushankkeeseen-ryhtyvä/myyjä)

Kuntotarkastajan työkaveri toimi valvojana ja kertoili kohteella milloin mitäkin ja rajasi pois milloin mitäkin ja oli mielestään kuntotarkastuksessa käsketty selvittää ja jatkotoimina, vaikka näin ei ollut. Hän ei kertaakaan maininnut että ei muka tiedä sopimuksen sisältöä kuten sitten hovissa vasta kertoi.

Valvojana toiminut, kuntotarkastusyhtiön  kuntotarkastaja  salasi alamittaisen katon rakenteen, ohjasi jättämään sisäkattojen remontissa puuta kahden muovin väliin ja yläkerrassa lämmöneristettä kahden muovin väliin, lahoa jätettiin rakenteisiin ja ulkokaton korjaus tehtiin ohjeensa , noudatettavaksi määrätyn asennusohjeen vastaisesti.
Valvoja ei kertonut että olomuotonsa on muuttunut, että on vakuutusyhtiön ihminen vaikka kirjasi itsensä kuntotarkastajan työkaveriksi ja tämä muodonmuutos vaikutti että samansa reklamaatiot eivät mielestään tavoittaneet kuntotarkastajan esimiestä vaikka samassa toimipisteessä toimi ja itsensä kirjasi edustavan aivan muuta kuin vakuutuspuolta yhtiössä. Vakuutuspuolen juristi taas kertoi hovissa että em. "valvoja"ei ole vakuutusyhtiössä ollut koskaan töissä.

"Piilovirhevakuutus" tuotti tuloksen jossa tosiasiassa kuntotarkastusyhtiön ammattilaiset tulivat kotiisi piilotta  saman yhtiön toisen työntekijän tekemää törkeää tarkastusta ja sen tuottamia valtavia vahinkoja. 
Remontissa piilotettiin rakennuksen virheitä yksi toisensa jälkeen.
 Asiantuntijat tulivat kotiisi aiheuttamaan suunnitellusti vain lisää vahinkoa ja haittaa sekä salaamaan kaikki mitä näkivät sillä aikaa kun itse olit töissä.
Mikään ei sujunut kuten oli sovittu ja kirjattu. 

Rajauksia vakuutukseen määritteli myös konsernin "vakuutuspuoli" juristin voimin, rajauksia pulppusi vaikka niitä ei sopimuksessa ollut ainuttakaan!
Tosiasia että mitään rajauksia ei vakuutuksessa kuntotarkastusyhtiön oman selvityksen ja  määritelmän mukaisesti ollut, unohtui kokonaan.
Hovissa ko. rajauksia tehnyt juristi yritti esittää koko vakuutuksen nurinpäin, mutta asian paljastuttua joutui muuttamaan kantaansa siihen mikä vakuutus oikeasti on.
Juristi ei ollut tietävinään mistään vakuutukseen liittyvästä mitään, vaikka käsitteli vakuutuksia  ja teki lausumia asiassa kuukausien ajan, rajasi pois vakuutuksesta virheitä  ja oli  kovasti tietävinään mitä vakuutukseen kuuluu ja mitä ei.

 Lausumiin hän ei ko. piilovirheremontin aikaan kertaakaan kirjannut että ei ymmärtäisi vakuutuksesta, rajausten puuttumisesta mitään. Hän osasi kyllä rajauksia tehdä, lähes kaikki rajattiin, aina oli syy ostajan ja rajaus tehtiin ilman perusteita.

Toiminnasta jokainen saa muodostaa oman mielipiteen. Oikeuslaitoksessa harjaantuneet "todistajat" kertoilivat joukolla törkeitä valheita, rajauksia, toimenpidetarpeita, vakavia varoituksia raportissa, korjaustarpeita jne, tuli jatkuvasti.

Tosiasia että, kuntotarkastuksen perusteella ammattilaisten tekemä, vakuutus ei sisältänyt yhtä ainuttakaan rajausta.
Tosiasia oli myös kuten itse tarkastaja kertoi vasta hovissa, virhe ja virheen syy.-yhteys muutoksiin kohteella olikin jäänyt kirjaamatta virheeksi olleenkaan, eli kaikki selitykset raportin kertomasta virheestä hirsirakenteessa olivat valhetta.
Em. selityksiä esitti niin KO kuin myös Ho .

Oikeuslaitoksessa valehtelu ja virheellisen tuomion tuottaminen luulisi tässä maassa olevan edelleen rikollista?








"Raksystems johtavien kiinteistönvälittäjien suosittelema"











©kiinteistökauppa.blogspot.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä olet?