Taustakuva on ko. talon kattolaudoituksesta.

Sivujen materiaalin luvaton käyttö ja kopioiminen kielletty.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Onko välittäjäsi saanut varoituksen


Kuningaskuluttaja on kerännyt pitkän listan välitysliikeistä, jotka ovat saaneet varoituksen toiminnastaan.
Listasta löytyy myös tähän asiaan liittyvä välitysliikkeen saama kuningaskuluttajan  lainvoimaiseksi kirjaama varoitus (Länsi-Suomi, kohta 1).
Listassa on lyhyesti kuvailtu varoituksista olennaisin sisältö.
Tarkista onko välittäjäsi saanut varoituksen


Korkeimmasta hallinto-oikeudesta saatu tieto kertoo, että ko. välitysliike on valittanut korkeimpaan hallinto-oikeuteen saamastaan varoituksesta.
Kaikki välitysliikkeen aiemmin tekemät valitukset on hylätty.
Varoituksen on AVI vahvistanut , Vaasan hallinto-oikeus samoin.
Välitysliike itse on jo v.2008 myöntänyt huolimattomuutensa esim. kaupan ehtojen selvittämättä jättämisen . Missään vaiheessa välitysiike ei ole kyennyt osoittamaan olleensa huolellinen. Välittäjä itse kertoi oikeudessa huolimattomuudestaan/ toiminnastaan joka ei osoittanut missään määrin ostajan edun valvontaa tai huolellisuutta. Välitysliike on edelleen sitä mieltä että toimintansa on hyvän välitystavan mukaista ja varoitus on aiheeton!

Jokainen välitysliikkeen palveluita käyttävä voi vetää omat johtopäätöksensä, millaista on huolellinen välitystoiminta ja minkälaisen firman palveluja kannattaa käyttää.
Kyse on kuitenkin ihmisen elämän suurimmasta kaupasta.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi! En kerennyt koko sivua käymään läpi, mutta olisin halunnut kysyä että onko talo nyt asumiskelpoinen ? Voimia koko perheelle!

Kiinteistökauppa kirjoitti...

Hei
Kiitokset, ja pahoittelut hitaasta vastaamisesta.Kiinteistö ei ole asumiskelpoinen. Asiasta lisätietoa löytyy aiemmista blogiteksteistä.

Lähetä kommentti

Mitä mieltä olet?